Friidut vei lauantaina voiton eteläisen alueen naisten Light-harrastesarjan finaalissa. Runkosarjan ykkönen KJT NaisAis jäi hopealle selkein lukemin 1-5. Tiukoista alkuasetelmista huolimatta Friiduilla oli pelissä mukana astetta enemmän rauhallisuutta, rohkeutta ja röyhkeyttä. Joukkue nautiskeli yhteispelistä ja onnistumisen ilosta aina alkulämmittelystä loppuvihellykseen asti.
Vihdoin! Sarjakausi oli Friiduille neljäs, joista kolme on pelattu lohipaidoissa. Ensimmäistä kertaa pelit jatkuivat finaaleihin asti, sillä edeltävinä kausina sarja on katkennut Koronan takia ennen playoff-pelejä.
Runkosarjassa nähtiin vielä varsin vaihtelevia suorituksia, mutta tärkeimmissä peleissä Friidut heräsivät valmentajien ja toistensa tuella pelaamaan omaa parasta peliään. Ja sillä yllettiin lopulta mestaruuteen asti. Meno Friidujen vanhassa kotihallissa Vuosaaressa oli lauantaina selvästi vantaalaisten puolella. Joukkue kiittää yleisöä, valmentajakaksikkoa ja sponsoreita, sekä onnittelee hopeajoukkuetta KJT NaisAis ja pronssimitalisteja HokiTiikereitä.
Friidujen mestaruudessa mukana:
🔥 Minttitavintolat 🔥 Jengi viihtyy
Friidut kiittää ja kuittaa. Nyt lasketellaan kohti kesää treenien ja harkkapelien voimin. Ensi kaudesta kuullaan pian.
04.04.2023 12.25 | Friiduille viimein kultaa! |
02.04.2023 23.08 | Friiduille vihdoin kultaa! |
06.12.2022 15.34 | Viikonlopun toisessa pelissä maalihanat auki |
03.12.2022 09.02 | Viikonlopun toinen voitto joukkuepelillä |
03.12.2022 08.59 | Pisteet jäivät yrityksistä huolimatta Keravalle |
21.11.2022 00.39 | Vaihtelevalla vauhdilla ja hyvällä yhteispelillä voittoon |